Jouluisella menolla jatketaan


Hiljaista on taas blogissa ollut 
mutta välillä jotain esiteltävääkin :)
Muutama samalla kaavalla tehty joulukortti. 
Vaihtelua kortteihin tuli käyttämällä erilaisia papereita 
ja tuohon yhteen väänsin koristeeksi 
pari rosettia joulupallojen sijaan.
Pelkästään papereita vaihtamalla saa kyllä monesti tunnelmaltaan täysin erilaisia kortteja.


Paperit We R Memory Keepers.

Paperit DCWV Winter Magic-lehtiöstä.
Joulupallostanssit Marianne Design.
Taustaa ja joulupalloja kohottelin 3d-tarroilla.

Paperit Vivi Gade Design.
Tässäkin taustaa ja palloja kohoteltu.

Ensimmäisestä ja viimeisestä kortista löytyy rusetteja, 
joten näillä pitkästä aikaa mukaan


Joulu tulla jolkottaa


Täällä ollaan taas :)
Työ on sen verran muuttanut elämän rytmiä ettei ole jaksanut kortteilla iltaisin.
Viikonloppuisinkin aika menee johonkin ihan muuhun kuin korttiharrastukseen.

Joulu sieltä kuitenkin uhkaavasti lähestyy,
joten esille jouluista Magnoliaa.

Taustapaperi on Vivi Gade Designin.
Valkoiseen reunukseen leimasin hiutaleita DI Vintage photo-sävyllä,
ensin enimmät värit toiseen paperiin ja sitten kehykseen.
Pelkkä valkoinen kartonki näytti aivan liian tylsältä.
Vähän tuli väkisin väännettyä tämä kortti, kun yritän taas herätellä korttitehdasta.

Toivottavasti ehdin pian käydä kurkkimassa myös muiden blogeja
ja hakemassa inspiraatiota :)




Kiireisen viikon korttipostaus


Tämä viikko on sitten vierähtänyt työn merkeissä.
Kyllä se vaan 1,5 vuoden jälkeen on taas 
omanlaisensa totutteleminen.
Tällainen kortti syntyi viikko sitten 
ja nyt pääsee tänne blogiinkin.
Toivottavasti olisi enemmän aikaa viettää 
täällä blogimaailmassakin, 
aluksi ainakin tuntuu 
ettei viikolla jää enää aikaa.


Taustapaperi on Prisman valikoimasta,
raidalliset Papermanian ja rosetin tein 
October Afternoonin paperista.
Lisäksi Panduron narua, pari paperiruusua 
ja koristenappi, jonka valmistajaa en muista.
Lopuksi vielä muutama puolihelmi sinne tänne.

Siinäpä tämänkertainen simppeli kortti, 
toivottavasti saisi nyt viikonloppuna myös jotain aikaiseksi.
Pahasti vaan painaa tekemättömät kotityöt päälle...





Tunnustus


KIITOKSET Lauskille tunnustuksesta =)
Aina on mukavaa kun muistetaan!

Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait sen.
2. Anna tunnustus (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi Post it ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin

Tällä kertaa en kuitenkaan ajanpuutteen takia jatka eteenpäin.



P*skarteluhaaste 151

P*skarteluhaaste on täyttänyt hienot 3-vuotta, ONNEA ONNEA ONNEA :)

Tämän viikon teemana onkin siis 
KOLME.


Ihanaa kun sai taas välillä jotain askarreltua :)
Aika on mennyt kaikkeen muuhun.
Enää puolitoista viikkoa töiden alkuun
ja ennen sitä olen yrittänyt hoitaa
mahdollisimman paljon asioita alta pois.

Omassa kortissani on
3 kukkaa,
3 väriä, turkoosi, valkoinen ja hopea.
Vaikka valkoisen ja hopean väristatus voi olla kiistanalainen,   
niin nyt ne ovat värejä :)
sekä 3 eri paperia, taustapaperi My Mind's Eye,
ruudullinen October Afternoon,
ja valkoista Bazzill- kartonkia.
Rosetti ja kukat ovat Little Yellow Bicyclen.
Kukat mustetin Distress Inkin sävyllä Evergreen Bough.
Teksti My Mind's Eye.




Ostoksia ja P*skisvoitto


Kesäreissusta on vierähtänyt jo muutama viikko
 mutta reissusta "käteen jääneet" tarvikkeet eivät ole päätyneet tänne blogiin asti.
Tällaisia löytyi kassin pohjalta:


P*skarteluhaasteen #146 voitto osui kohdalle ja tällainen palkinto tupsahti postiluukusta :)


Muistamisia päiväkotiin


Hurja miten nopeasti aika menee...
Vanhempi tyttö aloittaa ensi viikolla eskarin,
 itse aloitan syyskuussa jälleen ansiotyön,
 pienin aloittaa päiväkodissa 
ja kaikille lapsille tulee täysi päivä päiväkodissa.

Saa nähdä miten paljon sitä sitten ehtii askartelujen pariin, 
kun nytkään aika ei riitä läheskään kaikkeen mihin tahtoisi...
Vanhemman tytön hoitajille tein tällaiset purkit 
viemisiksi viimeisenä hoitopäivänä.
Näitäkin tuli väsättyä vielä tänä aamuna 
ja häthätää kuvasin (osan tosi huonosti), 
ennen kuin päätyivät saajilleen :)

Sisällön tein jo muutama päivä sitten 
mutta sitä en ehtinyt kuvata ollenkaan.
Tein Sinooperin valmiista saippuamassasta 
kolmea erilaista saippuaa,
jotka sujautin purkkeihin.
Ne olivatkin kyllä hieman kokeilukappaleiden näköisiä 
mutta ajatushan on tärkein ;)
Lisäksi tein yhteensopivat tagit.

Purkin ohjeet löytynevät useammastakin blogista,
minä bongasin ne täältä Catra84 blogista.
Itse olen tehnyt yhden tällaisen aikaisemmin, 
tosin se jäi kiireessä kuvaamatta.
Ovat kivoja ja helppoja tehdä :)







Oma suosikkini näistä on tuo vihreä purkki.
Yritin tehdä jokaiselle hoitajalle 
vähän "oman näköisensä".
Tässä ainekset 
Vaaleanpunainen purkki: 
paperi Riddersholm Vintage Pink Vida, 
perhoset Marthan lävistäjällä, koristeena akryylitimantteja.
Vihreä purkki:
paperi Bobunny Petal Pushers Garden, samat Marthan perhoset.
Punavalkoinen purkki:
Paperi Little Yellow Bicycle Love letters Kiss Grid,
kukat Magnolian stansseilla ja koristeeksi puolihelmiä.


P*skarteluhaaste 149

P*skarteluhaasteen aiheen BIITSILLÄ 
on valinnut Piia.
Eli jotain rantaelämään liittyvää pitäisi työstä löytyä.

Kortistani sain kyllä mieheltäni varovaista kritiikkiä, 
6-vuotiaan tyttären säestämänä, 
että merenneidon kuulemma pitäisi olla meressä eikä biitsillä...
Ilmakuplat kun eivät näkyisi ilmassa...
No tällä kuitenkin mennään :)
Kuva on CC Designsin digileima,
kuviopapereista toinen on Echo Park, 
tuosta pilvipaperista en muista olisiko sekin.
Teksti Paperinauhan setistä ja tagi stanssattu 
Tim Holtzin Tiny tabs and tags-stanssilla.
Koristeena muutama dropsi, 
vähän narua ja kuplissa reippaasti Glossya.
Lisäksi merenneito sai ylleen kimallusta Sticklesistä.



Magnoliahaaste 106

Magnoliahaasteessa ollaan kesäloman merkeissä 
ja haasteeseen osallistuva kortti tulee kuvata kesälomareissulla.


Me pakkasimme viime perjantaina lapset ja tavarat autoihin
ja suunnattiin viikonlopuksi Tampereelle.
Lapsille oli tiedossa huvitusten täyteinen lauantai Särkänniemessä
ja äidillä oli toiveena poiketa
sunnuntaina paluumatkalla Ideaparkissa.
 Seuraavasta kuvasta voivat kaikki arvuutella,
mikä kasseista EI ollut mukana
kun reissuun perjantaina lähdettiin ;)


Tässä vielä muutama tarkempi kuva


Aloin tehdä kortista "double side step card"-mallista
tämän ohjeen mukaan mutta siitä muotoutui matkan varrella 
kuitenkin vain osittain sen mukaan tehty.

Tein keskiosasta irtonaisen, 
niin sen taakse voi kirjoittaa toivotuksia.

Kerrankin sain aikaiseksi koristella kortista myös taustapuolen :)


Paperi Echo Park,
perhoset Marthan lävistäjällä,
boordi Nellie's stanssilla
teksti Paperinauhan setistä ja
kuvio kuvan ja tekstin taustalla Spellbindersin stanssilla.

*edit*
Ostoskassin sisällön näet täältä :)  

Iso kasa namua!


Ingvild Bolme juhlii bloginsa uutta ilmettä
 ja arpoo ihanaisen namun :)

Ingvild Bolme is celebrating her new blog design 
and wishes to give away this incredible candy! Yippee :)



Lauran korttihaaste 45

Pikainen postaus pakkaamisen lomassa...

Lauran haasteessa piti valita yksi näistä
KUVIOSAKSET
KUVIOLÄVISTÄJÄ
KUVIOLEIKKURI

Omaani valitsin kuvioleikkurin.
Tällä hetkellä päässä pyörii jostain syystä
ideoita joulukortteihin,
joten sillä mennään tällä kertaa.


Alkuperäinen idea asetteluun löytyy
Simply Cards and papercrafts-lehdestä.
Siinä teema oli kyllä hiukan ajankohtaisemmin kesäinen...

Paperit We R Memory Keepers ja Simple Stories,
tekstileimasin Presento,
puuvillanaru Panduro.




Jotain ihan muuta...


kuin ominta itseäni tämän kertaiseen P*skikseen.
 Aiheena oli EI KUVIOPAPERIA, jonka on valinnut Ninarsku
Ensinnäkin en tee tageja,
toiseksi en pidä vihreästä enkä liiemmin ruskeasta. 
Lisäksi taustat eivät ole vahvinta alaani, vaan käytän juurikin niitä kiellettyjä kuviopapereita. 
Tämä tagi syntyi hyvin nopsasti tyyliin "lätkin ja leimaan" :) 

Taustan ja leimaukset tein Distress Markereilla. 
Nuottileima Kaisecraft, perhoset BoBunny ja teksti My Minds Eye. 
Koristeeksi pari Priman kukkaa ja muutama timangi.



Pinkkiä tyttömäistä hörhelöä



Melkein kaksi viikkoa onkin jo vierähtänyt edellisestä kortista,
enkä ole koneellekaan kunnolla ehtinyt.
Kiitokset kaikille, jotka olette jättäneet minulle ihania kommentteja
ja tietysti tervetuloa myös uusille lukijoille =)


Tällainen tyttöjen kortti esille tällä kertaa.



Kun aloin suunnittelemaan korttia, 
oli ajatuksissa tehdä kortti,
jossa on kerroksia, kukkia, pitsiä ja runsautta.
No eihän siitä sellaista tullut mutta aika tyttömäinen kuitenkin.

Magnolian leimakuva on saanut kaverikseen
 Magnolian, Papermanian ja Echo Parkin papereita.
Valkoisten papereiden reunoja olen mustettanut Distress Inkin
sävyllä Tattered Rose.
Koristeeksi organzanauhaa, pitsiä,
Whiff of Joyn helmihaaraniittejä ja puolihelmiä.
Kimaltavaan kruunukoristeeseen liimailin akryylitimantteja
tuomaan lisää kimallusta.
Reunojen kuviot tein Marthan lävistäjällä.
Teksti on Paperinauhan setistä.
Leimakuvan väritys tuttuun tapaan pastellivärikynillä.

**************************************************

A girlie card this time.
When I started to make this card
I thought I'd put a lot of layers, flowers, lace and so on...
Well that didn't happen
but still it came out pretty pink and girlie :)

Stamped image from Magnolia.
Papers from Magnolia, Papermania and
Then I added some organza, lace, pearl brads from Whiff of Joy and half pearls.
The crown got some bling bling from acrylic gems.
I used Distress Ink Tattered Rose to all the white edges.
I also used Martha's punch.

Kortilla osallistun pitkästä aikaa useampaan ulkomaalaiseen haasteeseen.

For these challenges
CRAFTS AND ME Challenges -Birthdays
Magnolia Stamp Lovers -Distress
Creative Inspirations -Anything Goes
Bunny Zoe's -Girls, girls, girls
Sweet Stapmin' Challenge -Ribbons and Bows
Cratfy Catz Weekly Challenge -Pastel Colours






P*skarteluhaaste 146


P*skarteluhaasteen 146 aihe on Merjan valitsema
JOTAIN PIRTEÄÄ JA KESÄISTÄ.
Tällainen tuotos syntyi

Leima KennyK:n DramaQueen digileima.
Taustapaperit ovat Echo Parkin Springtime Foral Fun,
josta käytin molempia puolia.
Koristeena pari Priman kukkaa, joissa haaraniittejä,
sekä dropseja.
Teksti Paperinauhan setistä.




Magnoliahaaste 104

Kesäkuu alkaa Magnoliahaasteessa luonnoksella.
Eilen kun korttia tein, paistoi pitkästä aikaa aurinko 
mutta minä siirryin kuitenkin joulutunnelmiin :)


 Käytin taustapereihin kahta kohokuviointikansiota,
leimakuvan alla oleva on Craft Conseptsin
ja pilkullinen on Sizzixin.
Myös vasemman sivun koristeet tein Sizzixin stanssilla.
Lisäksi koristeeksi kirkkaita dropseja
ja teksti Stampendousin leimalla.

Ihan orjallisesti en luonnosta seurannnut
mutta kyllä se sieltä löytyy :)
Teksti tuli vielä lisättyä, kortti tuntui ilman sitä olevan epätasapainoinen...

Kuva vääristää melkoisesti tuon tumman paperin väriä,
luonnossa on tumma viininpunainen.




P*skarteluhaaste 144

Pitkästä pitkästä aikaa mukana P*skiksessa.
Aiheena tällä viikolla tyhjää tilaa.
Olen pyöritellyt vaikka mitä ideoita haastetta varten 
mutta en ole ollut mihinkään tyytyväinen.
Eilen illalla sain tämän idean totetutettua
(meni kyllä jo yön puolelle...)
 ja tähän olen jo vähän tyytyväinen itsekin.

Kukat ja perhoset leimasin Bobunnyn leimoilla ja
teksti on Nea-Idean.
Väritykset Promarkereilla.





Magnoliahaaste 102


Pitkästä aikaa mukaan Magnoliahaasteeseen,
jossa tämän viikon aiheena on laiminlyödyin lävistin.
Minulla ei lävistimiä hirmuisen montaa edes ole, 
tarkemmin sanottuna vain kolme.
Korttiin valitsin Marthan boordilävistimen,
jota olen käyttänyt vain kahdessa kortissa.
Lopuksi laitin vielä Marthan lävistimellä tehtyjä perhosia 
ja muistin että sitäkään en ole käyttänyt kuin yhdessä kortissa.
Lävistimeni ovat siis lähes kaikki laiminlyötyjä...


Raidallinen taustaperi Maja Design,
leimakuvan taustalla oleva raidallinen My Minds Eye.
Tähän korttiin kokeilin hiukan mustettaa 
valkoisten papereiden ja perhosten reunoja 
Distress Inkillä ja musteenlevittimellä,
tätäkin pitänyt kokeilla jo pitkään
 mutta en ole saanut aikaiseksi.
Tekstileima Paperinauhan setistä.

Väritys jälleen lemppareilla eli pastellikynillä
ja tämän leimakuvan värityksestä täytyy
kiittää Karitaa inspiraatiosta :)